Lime-mansikka piirakka


Limeä, mansikkaa ja täydellinen pohja. Ei voi tulla muutakuin hyvää. Raikas piirakka, missä maistuu kesä. Reseptiikka näyttää monimutkaiselta, mutta helppo kuitenkin. Vaivan arvoinen mansikkapiirakka.

Pohja:

Vehnäjauhoja 4 dl
Leivinjauhetta 1 tl
Sokeria 0.5 dl
Voita 150 g
Kananmuna 1
Kylmää vettä 2 rkl

Kuorrutus:

Limen mehua 1 dl, noin 4 limeä tarvitset
Punaista maitoa 2 dl
Sokeria 1.5 dl
Kananmunan keltuaisia 3
Maizenaa 3 rkl
Mansikoita 0.5 litraa

Sokerikiille:

Vettä 1 dl
Hyytelösokeria 0.5 dl
  • Valmista pohja. 
  • Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään ja nypi voi sekaan. 
  • Kun taikina on kiinteää lisää muna ja kylmä vesi. Vaivaa taikina tasaiseksi. 
  • Paketoi taikina kelmuun tiiviisti ja laita jääkaappiin, vähintäin puolen tunnin ajaksi. 
  • Kauli hieman kovettunut taikina pyöreäksi levyksi ja painele se voidellun irtopohjavuoan päälle. Jätä taikinaa myös reunoille. 
  • Leikkaa leivinpaperista pyöreä, hieman kakkua suurempi pala ja laita se taikinan päälle. 
  • Kaada keittämätöntä riisiä painoksi, niin että paperi pysyy paikallaan ja pitää reunat pystyssä. Tässä on ideana se, kun taikinan voi sulaa se saattaa lässähtää. 
  • Laita 175 asteiseen uuniin noin 10-15 minuutiksi. 
  • Poista riisit ja leivinpaperi. 
  • Paista vielä 5-10 minuuttia. 
  • Valmista kuorrutus.
  • Keitä kiisseli. 
  • Laita kattilaan kaikki raaka-aineet yhtä aikaa ja lämmitä. Sekoita jatkuvasti. 
  • Anna hetki kiehua ja siirrä kastike jäähtymään. 
  • Levitä kiisseli kakun päälle tasaisesti. 
  • Laita jääkaappiin ja anna kiisselin jähmettyä. 
  • Puhdista mansikat ja halkaise ne puoliksi. 
  • Asettele kiisselin päälle. 
  • Raasta vielä hieman limenkuorta päälle. 
  • Valmista kiille. 
  • Kiehauta 1 dl vettä kattilassa ja lisää hyytelösokeri. Sekoita koko ajan. 
  • Kiehauta liemi ja siirrä kattila sivuun muutamaksi minuutiksi.
  •  Levitä kiille mansikoiden pinnalle. Käytä pullasutia. 
  • Anna kiilteen kovettua ja jähmettyä kunnolla jääkaapissa. 
  • Siirrä torttu tarjottimelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos! Korjaan reseptiäni, mikäli teit paremmin! ;)